Opon sivut
Oppilaanohjauksen tavoitteena on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee edistämään opiskeluvalmiuksiaan ja sosiaalista kypsymistään sekä kehittämään elämänsuunnittelun kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. (Asikkalan kunnan perusopetuksen opetussuunnitelma)
Opinto-ohjauksen tehtävänä on tukea opiskelijaa opinnoissa lukioaikana ja huolehtia siitä, että opiskelijalla on riittävästi sellaisia tietoja ja taitoja, joita hän tarvitsee siirtyessään jatko-opintohin ja työelämään. (Vääksyn Yhteiskoulun lukion opetussuunnitelma)
LUKION SUORITUSOHJEET
1. LUKION OPPIMÄÄRÄN SUORITTAMINEN
Lukion oppimäärään kuuluu vähintään 75 kurssia. Opiskelija saa lukion päättötodistuksen,
kun hän on suorittanut opinto-ohjelmaansa kuuluvien oppiaineiden oppimäärät.
Lukion kurssimäärässä ovat mukana kaikki opiskelijan arvioidut kurssit, eikä mitään voi
jälkikäteen enää poistaa.
Keskeytyneestä oppimäärästä ei tule merkintää päättötodistukseen.
2. KURSSIEN SUORITUSJÄRJESTYS
Kunkin aineen kurssit suoritetaan yleensä numerojärjestyksessä. Tästä
suoritusjärjestyksestä voi poiketa kurssikuvauksissa ilmoitetulla tavalla tai neuvoteltuaan
asiasta ao. opettajan ja rehtorin kanssa.
3. KURSSIN SUORITTAMINEN
Opetukseen osallistumalla
Kurssit suoritetaan pääsääntöisesti opetukseen osallistumalla. Aiheettomien poissaolojen
vuoksi opiskelija voidaan jättää arvostelematta. Opiskelijan, joka on aloittanut kurssin
suorittamisen ja joka haluaa keskeyttää kurssin, tulee neuvotella asiasta ao. opettajan ja
rehtorin kanssa.
Verkkokurssina
Joitakin lukion kursseja voi suorittaa verkkokursseina, jaksoista riippumattomalla
aikataululla. Verkkokurssin suorittamisesta on sovittava ao. opettajan kanssa lukuvuoden
ensimmäisen jakson aikana. Tarkemmat suoritusohjeet antaa ao. kurssin opettaja.
Itsenäisesti opiskellen
Opiskelija voi suorittaa kurssin myös itsenäisesti opiskellen rehtorin luvalla. Kurssin
itsenäinen suorittaminen anotaan kirjallisesti etukäteen. Mahdollisista lisätehtävistä on
sovittava kurssin opettajan kanssa.
4. KURSSIN ARVOSTELU
Kurssit arvioidaan toisistaan riippumatta numeroin 4 - 10. Opinto-ohjauksessa annetaan
kuitenkin vain suoritusmerkintä. Mikäli opiskelija pyytää, hän on oikeutettu saamaan
suoritusmerkinnän liikunnasta ja sellaisista oppiaineista, joissa opiskelijan suorittama
oppimäärä käsittää vain yhden kurssin sekä valinnaisista vieraista kielistä, mikäli opiskelijan
suorittama oppimäärä niissä käsittää vain kaksi kurssia.
Syventävien ja soveltavien opintojen arviointimenettely ilmenee kurssiselosteista.
5. KURSSIN UUSIMINEN
Hylätyn kurssin (4) voi suorittaa osallistumalla kerran uusintakuulusteluun välittömästi
kurssin jälkeen tai kesän rästitenttipäivänä tai opiskelemalla kurssin uudelleen. Opiskelijan,
joka on saanut kurssin uusintakuulustelusta hylätyn arvosanan (4), on suoritettava kurssi
opetukseen osallistumalla.
Opiskelijan, joka ilmoittautuu uusintaan, mutta jää saapumatta ilman pätevää syytä,
katsotaan käyttäneen uusintakertansa.
Hyväksytyn kurssin voi uusia opiskelemalla sen uudelleen (osallistumalla kurssille tai
opettajan luvalla itsenäisesti opiskellen). Parempi arvosana jää voimaan.
6. ETENEMISEHTO
Etenemiseste määräytyy opiskelijan opiskelemien pakollisten ja syventävien kurssien
määrän mukaisesti. Jos opiskelijan opintosuunnitelmaan kuuluu yksittäisessä aineessa vain
1-2 kurssia, etenemiseste muodostuu ensimmäisestä hylätystä arvosanasta, 3-5 kurssin
opintosuunnitelmassa etenemiseste muodostuu toisen hylätyn arvosanan jälkeen, 6-8
kurssin opintosuunnitelmassa etenemiseste muodostuu kolmannen hylätyn arvosanan
jälkeen ja jos opintosuunnitelmaan kuuluu 9 tai useampia kursseja, etenemiseste
muodostuu neljännen hylätyn arvosanan jälkeen. Opiskelija ei saa jatkaa kyseisen
oppiaineen opintoja, ennen kuin etenemiseste on poistunut.
7. AINEVALINTOJEN MUUTTAMINEN
Opiskelija voi tarvittaessa tarkistaa opinto-ohjelmaansa. Muutoksista on sovittava opinto-
ohjaajan kanssa viimeistään viikkoa ennen kunkin jakson alkua.
8. OPPIMÄÄRÄN ARVOSANAN MÄÄRÄYTYMINEN
Oppiaineen oppimäärän arvosana määräytyy opiskelijan opiskelemien pakollisten ja
opetussuunnitelman perusteissa määriteltyjen valtakunnallisten syventävien kurssien
kurssiarvosanojen aritmeettisena keskiarvosanana. Mikäli näin määräytyvä arvosana ei
vastaa päättövaiheen suoritustasoa, arvioinnin suorittajat voivat korottaa arvosanaa
Mainituista opinnoista opiskelijalla saa olla hylättyjä kurssiarvosanoja enintään seuraavasti:
Opiskelusuunnitelman mukaisesti opiskeltuja joista voi olla hylättyjä
pakollisia ja opetussuunnitelman perusteissa kurssiarvosanoja enintään
määriteltyjä valtakunnallisia syventäviä kursseja,
1–2 kurssia 0
3–5 kurssia 1
6–8 kurssia 2
9 kurssia tai enemmän 3
Oppiaineen oppimäärässä ovat mukana kaikki opiskelijan arvioidut pakolliset ja
opetussuunnitelman perusteissa määritellyt valtakunnalliset syventävät kurssit, eikä mitään
niistä voi jälkikäteen poistaa.
Opiskelijalla on mahdollisuus korottaa oppimäärän arvosanaansa koulutyön päätyttyä
toimeenpantavassa erillisessä kuulustelussa.
Opiskelijan arvioinnista päättää kunkin oppiaineen tai aineryhmän osalta opiskelijan
opettaja tai, jos opettajia on useita, opettajat yhdessä. Päättöarvioinnista päättävät rehtori
ja opiskelijan opettajat yhdessä.
Oppilaitoskohtaisista syventävistä ja soveltavista kursseista voidaan lukea mukaan
lukion oppimäärään vain opiskelijan hyväksytysti suorittamat kurssit.
9. MATEMATIIKAN OPPIMÄÄRÄN VAIHTAMINEN
Pitkän matematiikan oppimäärän voi vaihtaa lyhyeksi oppimääräksi minkä kurssin jälkeen
tahansa. Tällöin pitkän oppimäärän kurssien arvosanat siirtyvät suoraan lyhyiden kurssien
arvosanoiksi, seuraavien vastaavuuksien mukaisesti: MAA1 MAB1, MAA3 MAB2,
MAA6 MAB5, MAA7 MAB4 ja MAA8 MAB3.
10. SEURANTA
Vastuu ainevalinnoista ja kurssien suorittamisesta on opiskelijan. Eri aineiden opettajat,
ryhmänohjaaja ja opinto-ohjaaja neuvovat tarvittaessa.